Ei soo häpiä, jos harjootteloo: eteläpohojalaaset reenas kuvioota kuntohon
SRY:n Etelä-Pohjanmaan alaosaston hallituksen kokouksessa tammikuussa tuumattiin, että olisikohan tulijoita ja halukkaita BH-kurssille, jos sellainen järjestettäisiin. Etenkin kun sääntöuudistus toi pieniä muutoksia kaavioon.
Alustavia tunnusteluja oli jo tehty Pohjanmaan alaosaston suuntaan ja Tammilehdon Leenalta olin tiedustellut intoa tulla meitä kovakalloisia ohjaajia opastamaan käyttäytymiskokeen saloihin. Leena ei onneksi heti tyrmännyt ajatusta, vaan alkoi tutkia almanakkaansa ja etsiä sopivaa viikonloppua kurssille. Facebookissa aikamme Leenan kanssa viestiteltyä sovimme ajankohdaksi 28.–29.4. Kurssin pitopaikkana oli puukoistaan, lentokoneista ja vähän muustakin tunnetuksi tullut Kauhava ja siellä piskuisen Mäenpäänjärven rannalla oleva ulkoilualueen hiihtomaja ympäristöineen.
Nettivastaavamme Jenni värkkäsi ilmoituksen kotisivuille kurssista ja allekirjoittanut mainosti naamakirjassa. Alun tahmean osallistujainnokkuuden johdosta Jenni laittoi ilmoituksia alueen koiraharrastajien foorumeille ja kas vaan: kurssi täyttyi lähes omia aikojaan!
Olimme jokainen tahollamme laittaneet Leenalle etukäteen sähköpostia tämän hetkisestä koulutustasostamme sekä mitä omia toiveita meillä on koulutuspäiville. Lauantaina aloittelimme treenaamisen kahdentoista aikoihin pienen esittelykierroksen jälkeen. Aluksi vähän kursailimme, kuka "julukee" (uskaltaa/kehtaa) ensimmäisenä astua areenalle. Alkukankeus tosin häipyi hyvin äkisti kun vauhtiin päästiin. Ilmoittautuneista 12 koirakosta oli 4 rottweileria, eli emme katsoneet koiria karvoihin eikä värimerkkeihin!
Alustavia tunnusteluja oli jo tehty Pohjanmaan alaosaston suuntaan ja Tammilehdon Leenalta olin tiedustellut intoa tulla meitä kovakalloisia ohjaajia opastamaan käyttäytymiskokeen saloihin. Leena ei onneksi heti tyrmännyt ajatusta, vaan alkoi tutkia almanakkaansa ja etsiä sopivaa viikonloppua kurssille. Facebookissa aikamme Leenan kanssa viestiteltyä sovimme ajankohdaksi 28.–29.4. Kurssin pitopaikkana oli puukoistaan, lentokoneista ja vähän muustakin tunnetuksi tullut Kauhava ja siellä piskuisen Mäenpäänjärven rannalla oleva ulkoilualueen hiihtomaja ympäristöineen.
Nettivastaavamme Jenni värkkäsi ilmoituksen kotisivuille kurssista ja allekirjoittanut mainosti naamakirjassa. Alun tahmean osallistujainnokkuuden johdosta Jenni laittoi ilmoituksia alueen koiraharrastajien foorumeille ja kas vaan: kurssi täyttyi lähes omia aikojaan!
Olimme jokainen tahollamme laittaneet Leenalle etukäteen sähköpostia tämän hetkisestä koulutustasostamme sekä mitä omia toiveita meillä on koulutuspäiville. Lauantaina aloittelimme treenaamisen kahdentoista aikoihin pienen esittelykierroksen jälkeen. Aluksi vähän kursailimme, kuka "julukee" (uskaltaa/kehtaa) ensimmäisenä astua areenalle. Alkukankeus tosin häipyi hyvin äkisti kun vauhtiin päästiin. Ilmoittautuneista 12 koirakosta oli 4 rottweileria, eli emme katsoneet koiria karvoihin eikä värimerkkeihin!
Jennin ja Onen treenausta. Hyvältä näyttää niinku pitääkin!
Treenailimme tietysti oikeaa perusasentoa, seuraamista, täyskäännöstä ja mikä tärkeintä, koiran oikea-aikaista palkkausta! Hitsi, välillä tuntui täysikäännösharjoittelussa, että allekirjoittaneella on ainakin 2 vasenta jalkaa! Ruokatauolla Leena kertoi meille BH-kokeen sääntöuudistuksesta ja tietysti Paavosta (Lemmenmäen Kippari) ja Olavista (Björkelund`s Juha), hänen omista rottweilerpojistaan sekä treeniohjelmastaan ja – porukastaan.
Treenailimme tietysti oikeaa perusasentoa, seuraamista, täyskäännöstä ja mikä tärkeintä, koiran oikea-aikaista palkkausta! Hitsi, välillä tuntui täysikäännösharjoittelussa, että allekirjoittaneella on ainakin 2 vasenta jalkaa! Ruokatauolla Leena kertoi meille BH-kokeen sääntöuudistuksesta ja tietysti Paavosta (Lemmenmäen Kippari) ja Olavista (Björkelund`s Juha), hänen omista rottweilerpojistaan sekä treeniohjelmastaan ja – porukastaan.
Yksi koira kerrallaan Leena antoi neuvoja ja opasti meitä. Jokainen koirakko treenasi kahteen eri otteeseen kumpanakin päivänä. Sää pääosin suosi meitä, tosin lauantain henkilöryhmätreenin aikana meitä vähän ”viruteltiin”, eli vettä ropisi niskaan. Samaan aikaan toinen pareista harjoitteli paikkamakuuta eikä vesisade tuntunut koiria haittaavan, ohjaajat näköjään on enemmän sokerista tehtyjä!
Lauantain treenit kestivät klo. 18 saakka. Pieni palautekeskustelu käytiin vielä päivän päätteeksi ja sovittiin, että klo.10 aloitamme sunnuntain treenit. Innosta ja uusista koulutusvinkeistä puhkuen jokainen kurssilainen päätti ajella koteihinsa yöpymään. Allekirjoittanut tosin heräili pitkin yötä jääden miettimään, että mitenkäs se juttu oli ja tajusinkohan oikein? Mielessä pyöri monta eri asiaa.
Sunnuntaiaamuna kaikki innokkaat olivat paikalla ja Leena oli ottanut kummatkin pojat joukkoon. Leena näytti meille ”kädestä pitäen”, miten on opettanut Paavolle ja Olaville jättävät liikkeet. No, eihän me kuunneltu ensimmäisellä kertaa, kun ihailimme poikien komeutta ja hienoa kontaktia. Leena joutui yleisön pyynnöstä ainakin pari – kolme kertaa antamaan uusintanäytöksen.
Lauantain treenit kestivät klo. 18 saakka. Pieni palautekeskustelu käytiin vielä päivän päätteeksi ja sovittiin, että klo.10 aloitamme sunnuntain treenit. Innosta ja uusista koulutusvinkeistä puhkuen jokainen kurssilainen päätti ajella koteihinsa yöpymään. Allekirjoittanut tosin heräili pitkin yötä jääden miettimään, että mitenkäs se juttu oli ja tajusinkohan oikein? Mielessä pyöri monta eri asiaa.
Sunnuntaiaamuna kaikki innokkaat olivat paikalla ja Leena oli ottanut kummatkin pojat joukkoon. Leena näytti meille ”kädestä pitäen”, miten on opettanut Paavolle ja Olaville jättävät liikkeet. No, eihän me kuunneltu ensimmäisellä kertaa, kun ihailimme poikien komeutta ja hienoa kontaktia. Leena joutui yleisön pyynnöstä ainakin pari – kolme kertaa antamaan uusintanäytöksen.
Tehotytöt: Tiina, Pimu ja Leena
Sunnuntaipäivä meni nopeasti harjoitellen jättäviä liikkeitä ja otimme myös lisää paikkamakuu-harjoituksia. Tottiskierroksen päätyttyä lähdimme Suur-Kauhavan keskustaan syömään ja harjoittelemaan kaupunkiosuutta traktoreiden ja mopoautojen sekaan. Osalla koirilla oli ihmettelemistä, kun muovikippo eli mopoauto menee ohi ja sieltä kuuluu armoton bassokaiuttimien jytinä: tsump-tsump. Kauhavalla kun näitä mopoautoja riittää!
Kaupunkiosuudella harjoittelimme mm. toisen koiran ohittamista ja kytkettynä oloa. Leenan mukaan kaikki suoriutuivat siitä hyvin, eikä kukaan ”reputtanut”.
Leena neuvoi meitä myös miettimään etukäteen, mitä halutaan, mitä aiotaan ja ylipäätänsä suunnittelemaan harjoitukset etukäteen. Eli ei mennä vaan kentän laidalle notkumaan ja tuumata, että ”kattotaan nyt, mitä tässä tekisi”. Leena muistutti meitä uudelleen ja uudelleen siitä, että treenit kannattaa pitää sopivan mittaisina, opetti meille pilkkomista ja liikkeiden ketjuttamista. Myös oman kehon hallintaa, asentoa ja etenkin sitä ryhtiä Leena meille painotti useasti. Erityisesti minulle jäi mieleen Leenan demonstraatio tottisosuuden juoksuosuudesta: lievä etukeno kuin Usain Boltilla 100m lähdössä ja sitten ihmetellään, miksi koiran kontakti häviää! Pitäisi muistaa, että ryhti on hyvä, katse eteenpäin eikä koko ajan ”vahtaa” (katso) koiraa. Niinpä, mutta muistaakohan tuon kokeessa enää, kun pulssi lyö alun kolmatta sataa. Täytyy kai laittaa se rautakanki menemään ihan konkreettisesti tuonne selän puolelle.
Etelä-Pohjanmaalta rottweilereita ja omistajia oli: Clays eli Ykä ja Henna Mäkipelto, Jarabindan Daami One eli One ja Jenni Wallenius, Tolvman´s Flicka eli Pimu ja Tiina Uurinmäki sekä Katweiler Gamma eli Irma ja Kristiina Mäenpänen. Leena ei saanut meistä traumoja eikä ehkä muutakaan henkistä kärsimystä kovin paljon, koska lupautui pitämään meille pk-jälki – ja tottiskurssia myöhemmin. Kiitos Leena!
P.S. Meitä huvitti hirveästi kesken sunnuntaipäivän tottistreenin, kun Leenan autosta kuului tööt-tööt. Siellä Olavi the Silakka oli luikerrellut takaboxista kuskin paikalle ja palkannut itse itsensä broileripyöryköillä. Olavin mielestä palkkaus jättävistä liikkeistä ei ollut riittävä!
Sunnuntaipäivä meni nopeasti harjoitellen jättäviä liikkeitä ja otimme myös lisää paikkamakuu-harjoituksia. Tottiskierroksen päätyttyä lähdimme Suur-Kauhavan keskustaan syömään ja harjoittelemaan kaupunkiosuutta traktoreiden ja mopoautojen sekaan. Osalla koirilla oli ihmettelemistä, kun muovikippo eli mopoauto menee ohi ja sieltä kuuluu armoton bassokaiuttimien jytinä: tsump-tsump. Kauhavalla kun näitä mopoautoja riittää!
Kaupunkiosuudella harjoittelimme mm. toisen koiran ohittamista ja kytkettynä oloa. Leenan mukaan kaikki suoriutuivat siitä hyvin, eikä kukaan ”reputtanut”.
Leena neuvoi meitä myös miettimään etukäteen, mitä halutaan, mitä aiotaan ja ylipäätänsä suunnittelemaan harjoitukset etukäteen. Eli ei mennä vaan kentän laidalle notkumaan ja tuumata, että ”kattotaan nyt, mitä tässä tekisi”. Leena muistutti meitä uudelleen ja uudelleen siitä, että treenit kannattaa pitää sopivan mittaisina, opetti meille pilkkomista ja liikkeiden ketjuttamista. Myös oman kehon hallintaa, asentoa ja etenkin sitä ryhtiä Leena meille painotti useasti. Erityisesti minulle jäi mieleen Leenan demonstraatio tottisosuuden juoksuosuudesta: lievä etukeno kuin Usain Boltilla 100m lähdössä ja sitten ihmetellään, miksi koiran kontakti häviää! Pitäisi muistaa, että ryhti on hyvä, katse eteenpäin eikä koko ajan ”vahtaa” (katso) koiraa. Niinpä, mutta muistaakohan tuon kokeessa enää, kun pulssi lyö alun kolmatta sataa. Täytyy kai laittaa se rautakanki menemään ihan konkreettisesti tuonne selän puolelle.
Etelä-Pohjanmaalta rottweilereita ja omistajia oli: Clays eli Ykä ja Henna Mäkipelto, Jarabindan Daami One eli One ja Jenni Wallenius, Tolvman´s Flicka eli Pimu ja Tiina Uurinmäki sekä Katweiler Gamma eli Irma ja Kristiina Mäenpänen. Leena ei saanut meistä traumoja eikä ehkä muutakaan henkistä kärsimystä kovin paljon, koska lupautui pitämään meille pk-jälki – ja tottiskurssia myöhemmin. Kiitos Leena!
P.S. Meitä huvitti hirveästi kesken sunnuntaipäivän tottistreenin, kun Leenan autosta kuului tööt-tööt. Siellä Olavi the Silakka oli luikerrellut takaboxista kuskin paikalle ja palkannut itse itsensä broileripyöryköillä. Olavin mielestä palkkaus jättävistä liikkeistä ei ollut riittävä!
Irma- Innokas luoksetuloharjoituksessa
Teksti: Kristiina Mäenpänen
Kuvat: Henna Mäkipelto
Teksti: Kristiina Mäenpänen
Kuvat: Henna Mäkipelto
JVA Katweiler Ekateriina (Lulu), omistaja Kristiina Mäenpänen
5.5.2012 saavutti ensimmäisenä mustanruskeana Suomessa metsästyskoirien jäljestyskokeessa valion arvon Katweiler Ekateriina.
Mejä:ssä kilpaillaan kahdessa luokassa, avoimessa ja voittajaluokassa. Ennen voittajaluokkaan siirtymistä tulee koiralla olla kaksi ykköstulosta avoimesta luokasta sekä näyttelyistä saavutettuna vähintään nuorten luokasta arvosana H. Avoimessa luokassa jäljen pituus on vähintään 900 m ja voittajaluokassa vähintään 1200 m. Lisäksi voittajaluokan jälki sisältää ns. katkokulmia, jossa jäljen veritys on lopetettu ja jälki on vähintään 18 h vanha. JVA arvon saavuttaakseen on tulokset saatava voittajaluokassa vähintään kahdelta eri tuomarilta.
Viimeinen koepaikka Lululle ja Kristiinalle tuli peruutuspaikkana Ilmajoen Riistavallille. Sää oli kokeen kannalta loistava; edellisenä päivänä oli ollut kuivaa ja koepäivänä satoi. Veri oli ehtynyt imeytyä hyvin jäljelle ja sade puolestaan nosti hajut hyvin maasta esiin. Jännitti, mutta koetoimitsijoiden huulenheitto rentoutti sopivasti. Laukauksensieto testattiin jo aamulla haulikkoammunnalla. Siinä ei koettu yllätyksiä, Lulu ei reagoinut laukauksiin mitenkään. Pelokkuutta tai muuta ei toivottua käyttäytymistä osoittavan koiran koe olisi päättynyt tähän. Itse jäljelle päästiin vasta klo 13. Maasto oli mukavaa. Lulu ajoi tarkasti maavainuisesti jälkiuraa seuraten. Suurimmaksi haasteeksi osoittautuikin se, kestääkö ohjaajan kunto. Lopputuloksesta päätellen huippukunnossa olivat niin koira kuin ohjaajakin. Loppupisteet 48/50 ja jäljestysaika 24 minuuttia, kokeen nopein tulos. Kaksi pistettä jäi avoimelle ja tuuliselle hakkuuaukealle, missä Lulu teki pari tarkistuslenkkiä jäljen vieressä. Tämä ei paljoa suorituksen arvoa kuitenkaan laske. Lulu saavutti JVA arvon vähimmäiskoekäyntimäärällä (5 koetta). Jäljen päässä oleva hirvensorkka oli mieleinen palkinto Lululle ja emäntää odotti puolestaan kotona konjakkipullo.
Mejäily ei kuulemma jää Kristiinan mukaan tähän vaan tavoitteissa olisi vielä saada yksi koepaikka tälle kesälle. Jos pisteet sitten riittäisivät vaikka piirinmestaruuskokeeseen. Jäljestyksen hän kertoo opettaneen lukemaan maastoa ja suunnistamaan. Lajin parissa on tullut myös paljon uusia tuttavuuksia ja rento ilmapiiri on suuri plussa. Kukaan ei ole vielä karsastanut rotikkaa kokeessa. Mieleenpainuvimman koekokemuksen Kristiina kertoo tulleen viime vuoden puolella Kuortaneella. Koirakon tultua metsästä jäljeltä ylituomarin ja jäljen oppaan kanssa, tuomari oli ottanut kädestä, katsonut silmiin ja sanonut: Sinulla on helvetin hyvä koira!
Kristiina osoittaa lämpimät kiitokset Lulun kasvattajalle Sirpa Lovenille ja hänen miehelleen Tuomolle kaikesta tuesta ja neuvoista. Kiitos tästä "kotikoirasta".
Etelä-Pohjanmaan alaosasto onnittelee Lulua ja Kristiinaa loistavasta suorituksesta.
Alaosaston puolesta Jenni Wallenius ja One
